Niin se kuitenkin on; syksy ja sateet eivät minua masenna vaan päinvastoin saan niistä jotain outoa voimaa. Sadesää ylipäätään on minulle sellainen asia, mistä ihan oikeasti nautin. Ei tietenkään ole ihanaa, jos sataa monta viikkoa putkeen, koska pitkään jatkuneet sateet rajoittavat kuitenkin ulkona tekemistä. Yksittäiset sadepäivät ovat minulle silti enemmän, kuin tervetulleita.

Olen syksyn lapsi ja se näkyy ja tuntuu. Kesällä kaipaan pimeneviä iltoja ja ruskan värejä. Mielestäni illalla pitää olla pimeää. Takkatuli ja kynttilän lepattava liekki pimeänä iltana luo tunnelmaa, mitä on vaikea voittaa. Tähtitaivaskin alkaa päästä oikeuksiinsa. Ilma viilenee ja laukussa ympäri vuoden kulkeneet hanskat voi jo laittaa käteen ilman, että kukaan ihmettelee. Villasukista tulee oikeasti tarpeelliset. Minusta on ihanaa, kun saa alkaa laittaa enemmän päälle, että tarkenee. Pukeutuminen on pop.

Syksyn kauneus

Ruska! 🍂🍁 Kukaan ei voi kieltää sen kauneutta. Puut ovat toinen toistaan upeammissa väreissä ja niitä jaksaa ihastella loputtomiin. Täytyy kuitenkin muistaa vaaratekijä siinä kohtaa, kun pelkääjän paikalla huutaa yhtäkkiä ”kato!” ja kuski on saada kohtauksen vain upean värisen koivurykelmän takia.

Syksyä ei pilaa minulta mikään, vaikka hirvikärpäset kyllä yrittävät parhaansa!

Ilon pisarat

Kieltämättä sunnuntaina kotiin päin ajeltaessa oli jotenkin synkkä ilma. Silti kaikki värikkäät puut ja merestä pilkottavalla kivellä istuva iso lintu ja jylhän näköinen taivas löysivät tiensä synkeyden yläpuolelle. Kun pysähdyimme huoltoasemalle ja vesipisarat osuivat ihanasti vilvoittaen väsyneille kasvoille, niin minua ei harmittanut yhtään.

Pysähdyin hetkeksi sateeseen nauttimaan virkistävästä tunteesta.